Yksi Tall Ships Racesin suurimmista aluksista jäi jumiin Lissaboniin

Yksi Tall Ships Racesin suurimmista aluksista jäi jumiin Lissaboniin

Brasilialainen Cisne Branco on peruuttanut osallistumisensa vuoden 2024 Tall Ships Races -tapahtumaan, tiedottaa Turun kaupunki. Cisne Branco on suurimpien purjeveneiden eli a-luokan kolmimastoinen raakapurjealus. Se olisi kuulunut tapahtumassa kolmen isoimman aluksen joukkoon.

Syynä peruutukselle on moottoririkko, jota ei ympärivuorokautisista korjaustöistä huolimatta ole saatu korjattua. Cisne Branco oli 17. kesäkuuta purjehtimassa tapahtuman lähtösatamaan Liettuan Klaipedaan, kun se joutui mekaanisten vaikeuksien vuoksi pysähtymään Lissaboniin korjaustöitä varten.

Alus oli ilmoittanut jo tuolloin jättävänsä ainakin kilpialun ensimmäiset satamat, Klaipedan ja Helsingin välistä.

– Cisne Brancon kaltaisen purjealuksen osallistumisen peruuntuminen on toki ikävää, mutta suurten ja iäkkäiden purjelaivojen kanssa tulee joskus yllättäviä tilanteita, kertoo tapahtuman projektipäällikkö Kimmo Hyyppä.

– Turkuun on yhä saapumassa yli 60 upeaa purjelaivaa, joista peräti seitsemän kuuluu A-luokkaan. Näistä aluksista esimerkiksi ecuadorilainen kolmimastoparkki Guayas vierailee Turussa ensimmäistä kertaa, Hyyppä tiivistää.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *