Ylinopeus voi koitua niin moottoripyöräilijän kuin mopoilijan kohtaloksi

Ylinopeus voi koitua niin moottoripyöräilijän kuin mopoilijan kohtaloksi

Onnettomuusinstituutin uudesta julkaisusta selviää, että viimeisen kymmenen vuoden aikana liki 200 moottoripyöräilijää ja 36 mopoilijaa sai surmansa. Yleisin onnettomuustyyppi moottoripyöräilijän kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa oli tieltä suistaminen. Useampiin tapaturmiin liittyi ylinopeus. Valtaosa kuljettajista ajoi ylinopeutta yli 30 kilometriä tunnissa. Päihteillä oli myös osuutensa onnettomuuksissa, kun joka kolmas motoristi oli tapahtumahetkellä päihtynyt.

44 moottoripyöräilijää menehtyi toisen ajoneuvon kuljettajan aiheuttamassa yhteenajossa. Lähes puolet onnettomuuksista tapahtui, kun toisen ajoneuvon kuljettaja ei ollut havainnut moottoripyöräilijää. OTI:n liikenneturvallisuustutkija Niina Sihvola haluaa muistuttaa, että myös autoilijoiden on hyvä valpastua huomioimaan kaksipyöräiset ajoneuvot kevään kynnyksellä.

Jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

– Erityisesti risteystilanteissa motoristit voivat jäädä havaitsematta, jos huomio on autojen tarkkailussa.

Viritetty mopo on yllätys muulle liikenteelle

Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tapahtunut 36 mopoilijan kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta. Kaikissa tapauksissa melkein puolet ajoneuvoista oli viritetty saavuttamaan suuremman vauhtinopeuden, kuin mopoille sallitun 45 km/h ajovauhdin. OTI:n erityisasiantuntija Salla Salenius selventää, että esimerkiksi 60 km/h kulkeva mopo voi olla yllätys muille liikenteessä liikkuville.

– Suuret nopeudet vaikeuttavat myös mopoilijan omaa havaintojen tekoa ja pidentävät jarrutusmatkaa. Etenkin taajamissa sekä jalankulku- ja pyöräilyväylillä ajettaessa pienikin ylinopeus tai liian suuri tilannenopeus ovat vaarallisia. Lisäksi kova vauhti onnettomuustilanteessa lisää tietenkin kuoleman tai vakavan vammautumisen riskiä.

Mopo-onnettomuuksissa melkein kaikilla kuljettajilla oli kypärä päässä, mutta reilulla kolmanneksella se oli väärin kiinnitetty. Yksi tärkeimmistä kypärän ominaisuuksista, eli kiinnityshihna ei ollut asianmukaisesti kiinnitetty tai se oli auki kokonaan.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *