15-vuotiaan tytön löytyminen metsästä viikonloppuna surmattuna on järkyttänyt laajasti Suomessa.
▪️Poliisi on pidättänyt taposta ja törkeästä lapsen raiskauksesta epäiltynä vuonna 2005 syntyneen valkeakoskelaisen miehen. Nuorella miehellä on jonkinlaista rikostaustaa. Miestä on kuulusteltu, mutta tutkinnallisista syistä kuulustelujen sisällöstä ei kerrota.
▪️Uhri oli ollut perjantaina viettämässä iltaa kavereidensa kanssa. Hän ei ollut tullut kotiinsa ja hänestä tehtiin yöllä ilmoitus hätäkeskukseen.
▪️Uhrin kanssa iltaa viettäneet ystävät löysivät uhrin kuolleena lähimetsästä Valkeakoskella. Ystävät soittivat asiasta hätäkeskukseen. Heistä ketään ei tällä hetkellä epäillä rikoksesta.
▪️Aiemmin on kerrottu, että nuorten sosiaalisen median tuntemuksesta oli hyötyä uhrin löytämisessä. Ylen tietojen mukaan kyseessä on etenkin Snapchat. Myös poliisi käytti sometuntemustaan tutkinnassa.
▪️Teon motiivista ei ole vielä tietoa. Rikosasioissa on sekin mahdollista, ettei selitystä koskaan löydy tai sellainen selviää vasta oikeussalissa.
▪️Poliisi julkaisee tilanteesta tiedotteen maanantaina kello 14.
#valkeakoski #rikokset #rikos #uutiset #yleuutiset
Lähde