100 000 eurolla jumppatarvikkeita #kerava

100 000 eurolla jumppatarvikkeita #kerava

Kerava maksoi paikalliselle yrittäjälle yli 100 000 euroa keppijumppatarvikkeista.

Keravan kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Tiina Larsson tilasi Matti Vestmanin johtamalta Kyykkyliike oy:ltä 4 175 keppijumppakeppiä. Yhdelle kepille tuli hintaa 6,80 euroa. Yhteensä kepeistä maksettiin 28 390 euroa.

▫️Lisäksi samalta yhtiöltä päätettiin ostaa kepeille myös 167 säilytyskassia. Kassit maksoivat 120 euroa kappale. Kassien yhteishinnaksi tuli 20 040 euroa.

▫️Tämän jälkeen Larsson teki sopimuksen, jolla koulut saivat kolmeksi vuodeksi käyttöönsä keppijumppavideoita.

▫️Kyseinen liikuntaohjelma tilattiin Liikuntapalvelu Keppi & Porkkana oy:ltä, jonka taustalla on myös Matti Vestman. Sopimuksen hinta oli 59 953 euroa.

▫️Kerava on sittemmin ilmoittanut harkitsevansa keppijumppaohjelman keskeyttämistä.

▫️Kaupungin mukaan palveluiden ja keppien toimittajan kanssa on sovittu, että jos kaupunki onnistuu kilpailuttamalla löytämään väineet halvemmalla, toimittaja korvaa erotuksen.

▫️Vestman on kommentoinut muun muassa Iltalehdelle harmistuneensa sosiaalisessa mediassa esiintyvästä kritiikistä: “Mielestäni en ole tehnyt mitään pahaa, olen vain halunnut osaltani parantaa opettajien ja oppilaiden kuntoa.”

: Yle

#kerava #suomi #jumppa #uutiset #yleuutiset #yle

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *