Nikotiinipusseja mainostetaan laittomasti #yleuutiset

Nikotiinipusseja mainostetaan laittomasti #yleuutiset

Nikotiinipusseja mainostetaan aktiivisesti somessa, vaikka se on laitonta.

Esimerkiksi mediapersoona Iida Vainio testaa kahdella Denssit.fi:n videolla yhtiön tuotteita. Videot poistettiin Ylen oltua yhteydessä Vainioon.

Nuuskakiekon muotoiset tuotteet muistuttavat brändäykseltään energiajuomia – tai somehaasteista tuttuja kirpeitä Brain Blasters -karkkeja.

Nikotiinipussit ovat Valviran mukaan tupakanvastikkeita, joiden markkinointi on lailla kielletty. Myös markkinointiin osallistuva vaikuttaja voi syyllistyä rikokseen.

Pusseja markkinoidaan tästä huolimatta Valviran tietojen mukaan erityisesti nuorten ja lasten suosimien vaikuttajien kautta.

Denssit.fi:n pr-vastaava Jere Rantala kiistää, että yhtiö mainostaisi nikotiinipusseja alaikäisille.

“Koska emme myy tuotteita alle 18-vuotiaille, eivät he myöskään ole kohdeyleisöämme. Kaikki sisältömme on suunnattu aikuisille”, Rantala sanoo.

Valviran johtava asiantuntija Reija Kauppi sanoo, että markkinoinnilla yritetään muuttaa mielikuvia nikotiinin käytöstä trendikkäämpään ja terveellisempään suuntaan. Nikotiinipusseista onkin onnistuttu markkinoinilla luomaan kuva terveystuotteena, sillä vuonna 2022 uutisoitiin nuorten pitävän nikotiinipusseja terveystuotteena.

Pusseissa on kuitenkin jopa puolet enemmän nikotiinia, kuin nuuskassa tai savukkeissa. Varsinkin nuorilla käyttäjillä yliannostusriski on suuri, kertoo ehkäisevän päihdetyön asiantuntijajärjestö Ehyt ry.

Nikotiini aiheuttaa voimakkaan riippuvuuden lisäksi suusairauksia, syöpää sekä sydän- ja verisuonitauteja. Nikotiinin jatkuva käyttö nuorena voi hidastaa aivojen kehitystä.

: Yle, kuvakaappaukset Instagramista, Denssit.fi nettisivu

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *