Omakotitalo maalta ja yksiö Helsingistä samaan hintaan #asuntokauppa

Omakotitalo maalta ja yksiö Helsingistä samaan hintaan #asuntokauppa

Kumman ostaisit mieluummin?

Helsingin Kulosaaressa sijaitsevan yksiön hinnalla voi saada hulppean omakotitalon esimerkiksi Jokioisista.

Asunnon myydyksi saamisessa kestää vähemmän aikaa pääkaupunkiseudulla kuin sen ulkopuolella. Esimerkiksi joulukuussa toteutuneiden kauppojen tilastoista näkee, että kerrostaloyksiöt ehtivät olla myynnissä pääkaupunkiseudulla keskimäärin 70 päivää, muualla 101 päivää.

Nopeinta asuntojen myynti oli Turussa, Helsingissä ja Tampereella, pisimmät myyntiajat olivat pikkukaupungeissa ja haja-asutusalueilla. Asiantuntijat uskovat, että myyntiajat lyhenevät tänä vuonna ainakin suurissa kaupungeissa.

Videon omakotitalolle Jokioisilta ei löytynyt ostajaa hinnan alentamisesta huolimatta kahdessa vuodessa, joten siinä asuu nyt omistavan pariskunnan 20-vuotias poika yhdessä kumppaninsa kanssa.

#yleuutiset #uutiset #suomi #asuntokauppa #koti

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *