Osa opeista syrjii maahanmuuttajia yo-arvioinneissa #yleuutiset

Osa opeista syrjii maahanmuuttajia yo-arvioinneissa #yleuutiset

Opettajien ennakkoluulot tulivat näkyviin kielten kokeissa.

️ Erot opettajien ja sensorien arvioinnissa olivat suurimpia äidinkielessä ja muiden kielten kuin englannin ja toisen kotimaisen kielen kokeissa.

️ Kaikissa kokeissa eroja ei siis löytynyt. Esimerkiksi matematiikassa tehtävät ovat joko oikein tai väärin. Reaaliaineissakin oikean ja väärän vastauksen ero on yleensä melko selvä.

️ Vieraissa kielissä suuri paino annetaan tehtäville, joissa opiskelijat saavat kirjoittaa melko vapaasti.

️ Aineiston pohjalta näyttää siltä, että ennakkoluuloista kärsivät eniten venäläistaustaiset ja muut itäeurooppalaiset opiskelijat, eivät siis esimerkiksi mustat ja arabitaustaiset.

️ Sitä voi selittää moni asia. Esimerkiksi se, että tällaisia opiskelijoita on maalaiskouluissa enemmän kuin mustia opiskelijoita. Siis niissä samoissa kouluissa, joissa opettajien ennakkoluulot näkyivät selvimmin.

️ Tutkimuksen tekijät eivät väitä, että opettajat vääristelisivät tietoisesti opiskelijoiden arvosanoja. Ennakkoluulot ovat luultavasti tiedostamattomia.

#yleuutiset #uutiset #suomi #koulutus

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *