Outoja murtoja vesilaitoksiin #yleuutiset

Outoja murtoja vesilaitoksiin #yleuutiset

Vesilaitosten murrot voivat olla Venäjän pelottelua, arvioivat asiantuntijat.

Laitokset ovat kriittisen infrastruktuurin kohteita eli toimintoja, jotka ovat välttämättömiä yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen ylläpitämiseksi.

Murtojen tekijöitä ei toistaiseksi tiedetä. Myöskään tekijöiden kansalaisuutta tai tekojen syitä ei vielä tiedetä.

Huoltovarmuuskeskuksen operatiivisen osaston johtajan Jaakko Pekin mukaan vesihuoltolaitoksille tehdään tunkeutumisia vuosittain. Kesäkuun murroista poikkeuksellisen tekevät niiden määrä ja se, että ne ovat kasaantuneet yhden kuun alkuun.

Kriittisen infrastruktuurin, kuten vesi-, sähkö- ja lämpölaitosten häirinnästä ovat varoittaneet esimerkiksi suojelupoliisi ja puolustusliitto Nato.

Vesihuoltolaitoksiin murtautujat voisivat saada aikaan esimerkiksi häiriöitä vedenjakeluun. Mahdolliset häiriöt olisivat Huoltovarmuuskeskuksen Pekin mukaan kuitenkin paikallisia ja vaikuttaisivat paikallisesti.

Kansalaisten kannattaa myös itse varautua erilaisiin häiriöihin. Suomi suosittaakin kotitalouksiin vähintään 72 tunnin varautumispakettia.

Syytä paniikkiin ei kuitenkaan ole.

#uutiset #yleuutiset #suomi

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *