Leijonille täydellinen katastrofi – Itävalta otti historiallisen voiton MM-kaukalossa viimeisen sekunnin täysosumalla

Leijonille täydellinen katastrofi – Itävalta otti historiallisen voiton MM-kaukalossa viimeisen sekunnin täysosumalla

Leijonajoukkue pettyi, kun Itävalta vei voiton viimeisellä sekunnilla.

Leijonajoukkue pettyi, kun Itävalta vei voiton viimeisellä sekunnilla.

Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Itävallan miesten maajoukkue jysäytti yhden kiekkokevään suurimmista yllätyksistä ja kukisti torstai-iltana Suomen MM-kilpailujen alkusarjaottelussa maalein 3–2.

Leijonat johti 2–0, mutta hukkasi hyvän avauserän jälkeen otteen pelistä ja menetti johtoaseman. Itävallan Benjamin Baumgartner teki voittomaalin viimeisellä sekunnilla.

– Tuntui, että voitamme pelin. Kymmenkunta sekuntia aiemmin kiekko oli toisessa päässä kaukaloa. Kaikki on mahdollista. Olisi pitänyt ratkaista aiemmin, mutta ei pystytty, Suomen päävalmentaja Jukka Jalonen tuumi.

– Odotimme jatkoaikaa, että se lähtee käyntiin. Vähän tuli ikävä pomppu viivalla (Mikko) Lehtoselle. Vastustaja pääsi siitä hyökkäämään. Tällaista hoki on.

Suomi hävisi Itävallalle ensimmäistä kertaa MM-kilpailujen historiassa. Maat ovat kohdanneet vuosikymmenten saatossa 11 kertaa.

Itävalta pelasi vuosituhannen taitteessa kahdeksana vuonna peräkkäin pääsarjatason MM-kilpailuissa, mutta ei yltänyt kertaakaan pudotuspeleihin.

Tuon jälkeen Itävalta ajautui hissijoukkueeksi. Nyt maa on jälleen vakiinnuttamassa paikkaansa pääsarjatasolla, kun se on mukana MM-kilpailuissa kolmantena vuonna peräkkäin.

Kaksi vuotta sitten Suomi voitti Itävallan Tampereella 3–0 ja vuosi sitten 3–1. Takavuosien murskalukemat olivat kaukainen muisto torstai-iltana, vaikka Leijonien tehokas alku Prahassa lupasi toisenlaista lopputulosta.

– Maalin pelejä on ollut jo aiemmin, Jalonen muistutti ja viittasi viime vuosien tiukkoihin kohtaamisiin.

Päävalmentaja Jalonen testasi Itävaltaa vastaan Suomen ykkösketjua jo kolmannella eri miehityksellä, mutta peli oli jälleen tukkoista.

Jere Innala laukoi yli avopaikasta ja Valtteri Puustinen tarjoili yhden hyvän ohjurin, mutta yhteispeli keskushyökkääjäksi palautetun Mikael Granlundin kanssa oli tahmeaa alusta asti.

– En rupea arvostelemaan ketjuja, Jalonen alleviivasi.

Kakkos- ja nelosketjut näyttivät esimerkkiä ensimmäisessä erässä, kun nelosketjun työmies Saku Mäenalanen ja kakkossentteri Oliver Kapanen veivät Leijonat karkumatkalle.

Mäenalanen teki maalinsa Iiro Pakarisen hyvän päätypelin jälkeen. Kapanen riisti kiekon Itävallan pelaajalta ja laukoi napakasti kisaurakan kuudennen täysosumansa.

Toisessa erässä Itävalta piti Leijonat pinteessä ja kavensi lukemat, kun Mario Huber yllätti maalivahti Harri Säterin hyvän syöttökuvion päätteeksi.

Toisen erän lopussa ja kolmannen erän alussa Hannes Björnisen ja Arttu Hyryn johtamat alivoimakvartetit nousivat esiin, kun Leijonat kesti kolme alivoimaa ja vältti toisen takaiskun.

Kolmannen erän alussa Itävalta sai kiekon Säterin selän taakse, mutta täysosuma hylättiin maalivahdin häirinnän takia. Toista kertaa Leijonat ei pelastunut. Thimo Nickl laukoi 2–2-tasoituksen erän puolivälissä. Suomi hukkasi vielä kaksi ylivoimapeliä, ennen kuin tahmea peliesitys vaihtui täydeksi katastrofiksi.

Jalonen tiesi heti, että kiekko ehti maaliin ennen summerin soimista.

– Kiekko oli maalissa ennen kuin summeri soi. Taisi olla 0,2 sekuntia aikaa jäljellä.

Suomi jatkaa pelejään lauantaina ja kohtaa Kanadan, joka sekin sai jo muistutuksen Itävallan sinnikkyydestä. Itävalta nousi Kanadaa vastaan tasoihin viiden maalin takaa ja hävisi vasta jatkoajalla.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *